(Olen juuri nyt melkoisen kuohuksissa, sillä sain äskettäin tietää, että ihanainen Edward Hardwicke on tänään poistunut keskuudestamme, 78 vuoden ikäisenä. Tekisi mieli katsoa herran tähdittämiä Holmes-sarjoja, mutta vähän pelkään, että sillä sekunnilla kun Watson kävelee ruutuun minä alan vollottaa enkä saa lopetettua ennen kuin olen itkenyt vähintään silmäni irti.)
Ihan mielenkiintoista kirjoittaa välillä kirjasta, josta minulla on jotain muutakin sanottavaa kuin pelkästään ihanaamahtavaaupeaafantastista. Eikä tarvinnut kauaa miettiä, suunnilleen viidessä sekunnissa muistin erään kirjan, joka yhä silloin tällöin kalvaa ajatuksiani. Huh huijaa.
En edes oikein muista, miksi alunperin päädyin lukemaan ranskalaiskirjailija Frédéric Beigbederin omaelämänkerralliseen ainekseen pohjautuvan 99 frangia. Kirjan nimi tosin vaihtelee, sillä se tulee aina nimetä kirjan lähtöhinnan mukaan - suomennettu kovakantinen versio on siis nimeltään 24, 99 € ja pokkari 8,99 €.
Mitähän tästä kirjasta nyt sanoisi. Päähenkilö, Octave, tekee heti kirjan alussa selväksi, että hän on kirjoittamassa kyseistä kirjaa, jotta saisi potkut työpaikastaan. Mainoksia suunnitteleva ranskalaismies on nimittäin saanut jokseenkin tarpeekseen mainosmaailman raakuudesta. Kirja kertoo erinäisten mutkien kautta, kuinka Octaven työpaikalla yritellään suunnitella mahdollisimman vetävä jogurttimainos. Saatte varmaan ihan kelvollisen kuvan, jos vihjaan, että mukaan mahtuu vaikeasti tavoiteltava ex-tyttöystävä (jota Octave tajuaa todella rakastavansa vasta heidän eronsa jälkeen), mielisairaalapotilaita, huoria, muutama itsemurha, ja tietysti paljon jogurttia ja mainosmaailman kauhuja.
99 frangia ei ole lainkaan huono kirja, itse asiassa melko hyvä, mutta se on niin kertakaikkisen tyrmistyttävän häiritsevä, etten enää ikinä koskaan milloinkaan halua lukea sitä uudestaan. Enkä myöskään suosittele sitä kenellekään muulle. Kyseisessä kirjassa on mm. yksi ällöttävimmistä kappaleista, joihin olen koskaan kirjallisuudessa törmännyt (ja olen lukenut myös Telenyn...). Olen vuosikausia yrittänyt haihduttaa tajunnastani muutamaan järkyttävää yksityiskohtaista mielikuvaa, mutta ne eivät katoa sitten millään. Tuskastuttavaa!
Jos haluatte siis säilyttää mielenrauhanne hieman paremmin, älkää lukeko tätä kirjaa. Oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti