Onhan mulla jossain vuodatuksen kätköissä se sarjisblogikin, mutta sattumoisin kaikki piirrustustarvikkeeni ovat hautautuneet johonkin tavarameren monista syvänteistä. Tarkoitus olisi meinaan muuttaa toiselle puolelle Suomea elokuussa, ja valmistelut on aloitettu jo nyt.
Asiaan. Tällä kertaa en siis selitä kirjoista tai leffoista tai musiikista, vaan jostain niinkin tylsästä kuin omasta elämästäni. (Vinkki: lukemisen voi lopettaa jo tähän, ette tule jäämään mistään paitsi.)
Olen ollut pari päivää parhaassa duunissa ikinä. Paikan nimeä paljastamatta voin ilmoittaa, että työsuhde päättyy sunnuntaina ja vastuualueisiini kuuluu asiakaspalvelu virvokkeiden myynnin merkeissä. Kaksi asiaa työpaikallani huvittavat minua erityisesti.
A) Saan käyttää asiakaspalvelussa kaikkia neljää hallitsemaani kieltä, ja eilen eräs miellyttävä tanskalaismies kysyi minulta, olenko britti. Aksenttini kuulosti kuulemma saarivaltiolliselta ihanuudelta, ja herranpieksut, mokoma imartelija kehtasi vielä sanoa pitävänsä tavastani puhua. Mitä helkuttia. Yleensä ääntäni pidetään parhaimmillaan ärsyttävänä.
Ja B): minua luullaan yleensä viitisen vuotta ikäistäni vanhemmaksi, ja kenties tästä syystä työskentelen enimmäkseen baarissa. Minä tiedän drinkeistä ja niiden sekoittamisesta varmaan vähemmän kuin useimmat pyhäkoulutytöt, ja silti useat työkavereistani ovat olleet kummissaan kertoessani, että olen näissä hommissa ensimmäistä kertaa enkä ole tosiaankaan ikinä ollut töissä tarjoilijana tai baarimikkona. Jumpe, enhän mää ole ikinä edes astunut baariin! :D Ennen meikkiksen luotettavin party trick on ollut The Smithsin ja Patrick Wolfin musiikin soittaminen nokkahuilulla (mutta koska en käy juhlissa, en ole oikeasti ikinä päässyt hyödyntämään kykyäni, voihan harmi), mutta taidankin vaihtaa sen coctailien tekoon ja kaljan kaatamiseen tuoppiin ilman, että se vaahtoaa. Ootte taatusti ylpeitä.
Kaikista hölmöintä on se, että olen ansainnut baarimikkoskilsseilläni kaikkien muiden työntekijöiden rispektit. Siis, mä olen se tyttö joka osaa tehdä juomia. Olen kyllä latonut faktat tiskille, mutta jostain syystä omituinen käsitys taidoistani on säilynyt. Hahaa.
(Rakastan työtäni ihan mielettömästi, ja tärkein syy siihen taitaa olla se, että se on melkein kuin näytelmää. Let's face it, tän lähemmäksi unelma-ammattiani minä tuskin pääsen! :D Töissä Emma on sosiaalinen, mukava, hauska ja taitava. Olen jopa vastustanut kiusausta markkinoida tuotteita hihkumalla "Teas, coffee, keys, toffee". Asiakkaiden loistaessa poissaolollaan palaan kuitenkin normaalitilaan ja lauleskelen Edith Piafia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti