torstai 5. heinäkuuta 2012

Nyt tiedän, mitä Kafkaesque tarkoittaa

Äitini kävi Prahassa ja toi minulle tuliaiseksi Franz Kafka-paidan. Rakastan sen palasiksi.

Istuessani junassa matkalla Rovaniemelle, kyseinen paita päälläni, vastapäiselle paikalle istui suunnilleen ikäiseni mieshenkilö, joka kaivoi laukusta erään Kafkan kirjan. Tajusin kauhukseni, että jotkut Kafka-fanit saattavat olettaa, että pidän kyseisestä kirjailijasta, kun minulla kerran on fanipaita. Karmea totuus on, etten ole koskaan lukenut yhtään herran teosta!



Asia oli korjattava välittömästi, mutta koska olen lukemassa noin viittäsataa kirjaa samanaikaisesti tälläkin hetkellä, päätin aloittaa jostain nopeasta. Marssin siis kirjastoon, nappasin hyllystä Muodonmuutoksen, istuin nojatuoliin ja lukaisin sen yhdeltä istumalta. (Suokaa anteeksi fanityttöyteni, mutta olisihan tuo kirja pitänyt lukea jo ajat sitten - George Falconer kun valmistelee siitä tuntia A Single Manin elokuvaversiossa, ja kyseessä on ehkä koko elokuvahistorian hellyyttävin kohtaus. AAA.)

Ensimmäinen ajatukseni kirjan avattuani oli "Ei hemmetti, mua on spoilattu tästä jo vuosia sitten!" Isoveljeni luki kyseisen kirjan nimittäin jo ala-asteella ja valaisi minulle sen erikoisia tapahtumia. Kirjan päähenkilö Gregor Samsa löytää itsensä tarinan alussa melko omituisesta tilanteesta: herätessään aamulla sängyssään hän huomaa muuttuneensa valtavaksi syöpäläiseksi. Siitä riittääkin ongelmia koko novellin ajaksi: työpaikka on vaakalaudalla, samoin kuin suhteet läheisiin, kukaan ei nimittäin ymmärrä Gregor-parkaa.

Kirja (tai Kafka myöhemmässä elämässään) ei tarjoa Gregorin muutokselle minkäänlaista selitystä. Koska harvemmin kuulee tapauksista, joissa ihmiset noin vain yön aikana kokevat metamorfoosin, aloin tietenkin, ikuinen analyytikko kun olen, etsiä tarinasta allegorioita ja sivumerkityksiä. Koska tämä johtaa syvempään analyysiin henkilöiden välisistä suhteista, heidän reaktioistaan ja tarinan tematiikasta, taidan jättää sen kaiken suosiolla kirjoittamatta. (Olisi kuitenkin kiinnostavaa lukea novellista kirjoitettuja analyysejä ja esseitä. Onkohan joku muukin päätynyt samantyyppiseen vastaukseen kuin minä?)

Luonnollisesti (tai epäluonnollisesti, miten sen nyt ottaa) myös peilailin novellia kirjailijan omaan elämään. Vietettyä hetken googlen syövereissä valaistakseni itseäni Kafkan persoonasta tulin siihen tulokseen, että pakkohan tässä on etsiä elämänkerta kätösiin. Olen vieläkin kahden vaiheilla - pitäisikö hypätä fillarin selkään ja polkea saman tien kirjastoon vai jäädä kotiin lukemaan erästä huippuhyvää tuhatsivuista - mutta varmaa on se, että Kafkaan tutustuminen ei jää yhden novellin varaan.

(Minua hieman nolottaa kirjoittaa tästä kirjasta vuonna 2012, taatusti kaikki fiksut tyypit ovat lukeneet tämän jo joskus ajat sitten. Eihän Kafkaa varmaankaan pelkästään huvikseen kutsuta yhdeksi 1900-luvun nerokkaimmista kirjailijoista. Samasta syystä en ole koskaan kehdannut kirjoittaa E. M. Forsterin teoksista, sillä sittenhän paljastaisin löytäneeni edellisen vuosituhannen alussa vaikuttaneen kirjailijan vasta viime vuonna - huh huh.)

Kuva täältä

Franz Kafka - Muodonmuutos
(Die Verwandung, 1915)
Keskiyön kirjasto, 2007
suom. Aarno Peromies 
93 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti