Olen pahimman luokan kirjatyrkyttäjä. Kun ihastun kirjaan, hehkutan, hehkutan ja hehkutan sitä, kunnes joku hyväntahtoinen tuttava lopulta huokaisee syvään ja lupaa lukea kyseisen kirjan. (Tätä seuraa uusi paniikki, sillä olen myös tavattoman huolissani siitä, tykkäävätkö tuttavani suosittelemastani kirjasta. Mutta se on jo toinen tarina.) Huolimatta siitä, etteivät omat ystäväni saa rauhaa ennen kuin ovat lukeneet kaikki lempikirjani, olen itse melko surkea lukemaan minulle suositeltuja kirjoja. Jos kirja ei sovi juuri senhetkiseen lukumielialaani, se jää helposti hyllylle pölyttymään.
Niinpä minulla meni suunnilleen neljä kuukautta lukea yhden parhaista ystävistäni minulle lainaama novellikokoelma, Haruki Murakamin Blind Willow, Sleeping Woman. Kahdenkymmenen neljän tarinan nippu ei ollut raskasta luettavaa, mutta minun on ylipäätänsä hieman hankalaa lukea montaa novellia yhteen menoon; jotenkin lyhyistä tarinoista on vaikeampi saada ottetta, ja koska novellin noin pariinkymmeneen sivuun voi olla tiivistyneenä suunnilleen koko universumi, täytyy niitä usein sulatella pidempään kuin vaikkapa romaaneja.
Murakamin novelleissa on kylliksi universumeita, ja japanilaisherran unenomainen kerronta valloitti minut nopeasti puolelleen. Mitä enemmän novelleja luin, sitä enemmän niissä pisti silmään tietynlainen samanlaisuus, ja suokaa anteeksi, pidemmän päälle hyvin ärsyttävä naiskuva. Yleinen aihe Murakamin novelleille on kolmenkymmenen kulmilla pyörähtelevä japanilaismies, joka kokee surrealistisia sattumia ja törmää häilyväisiin naishenkilöihin, jotka jättävät häneen jäljen mutta joista hän ei saa selvää. Kahdenkymmenenneljän novellin kokoelmassa taitaa olla kokonaiset kolme novellia, joiden keskiöissä on nainen, ja silloin puolestaan keskitytään pääosin naisen elämään avioliitossa tai äitinä. Alkoi tuntua siltä, että Murakami määrittelee naispäähenkilönsä ainoastaan toisten henkilöiden kautta; hänen naishahmoillaan ei ole omaa elämää eikä varsinkaan ääntä. Sivuhenkilöinä toimivien häilyvien leidien tarkoitusperiä tuskin edes yritetään ymmärtää, he ovat vain kaukainen kohde, jota päähenkilö ei milloinkaan saavuta. Tällainen kerronta olisi viehättänyt muutaman novellin verran, mutta kokonaisen kokoelman jälkeen aloin miettiä, mikä mahtaa olla kirjailijan (tai ainakin kertojien) ongelma.
(Joten kuinka ollakkaan, suosikkitarinoitani olivat ne, joissa ongelma oli mahdollisimman minimaalinen - lempparinovellieni keskiöstä löytyivät mm. spagetinkeittoharrastus, hurja taifuuni ja perheestään erkaantunut pianonvirittäjä.)
Toistuvaa naishahmojen irrallisuutta lukuunottamatta kerronta oli hyvin sujuvaa ja viehättävää, ja lukisin kernaasti muitakin Murakamin kirjoja nähdäkseni, esiintyykö samanlainen naiskuva niissäkin. (Olen tosin melko varma, että esiintyy - kirjan suosittelija on tutustunut herran teoksiin laajemminkin ja oli kanssani samoilla linjoilla.) Kirjoitustyylin lisäksi minua miellytti pienin yksityiskohdin rakennettu japanilainen kulttuuri, josta välillä pilkistää 1900-luvun jälkipuoliskolle tyypillinen länsimaistuminen. Hauskaa oli myös se, miten novelli saattoi alkaa täysin tavallisesti; kymmenen sivun ajan lukija uskoo, että tarinassa liikuskellaan nykypäivän kiireisessä ja kaikin puolin normaalissa Japanissa, mutta sitten koittaakin täysin absurdi käänne ja juoni lähtee kauas todellisuudesta.
Naiskuvan ohella minua ärsytti hieman kirjan käännös; jostain syystä japanilaisesta kirjasta löytyvät amerikkalaisilmaisut kävivät hermoilleni. Toki Murakamia on kiitelty länsimaisen ja japanilaisen kulttuurin yhdistämisestä, mutta siitä ei ollut kyse esimerkiksi siinä, että kääntäjät olivat päättäneet etsiä muutamille japanilaisille brändeille amerikkalaisen vastineen. Ymmärrän, että tällä yritetään lisätä ulkomaisten lukijoiden mahdollisuuksia ymmärtää konteksti, mutta olisin itse nauttinut enemmän vaikkapa japanilaiseen brändiin liitetystä alaviitteestä, jossa oltaisiin selitetty, millaisesta brändistä on kysymys. Jos luen kerrankin jotain muuta kuin länsimaista kirjaa, toivon ettei se käännöksen vuoksi hyppää väärälle puolelle maapalloa.
Japanilaisen kulttuurin ystäville kirja on arvatenkin yhtä herkkua, ja hauskasti mutkitteleva maaginen realismi sopii varmasti myös muille kirjallisuuden ja etenkin novellien ystäville.
Haruki Murakami - Blind Willow, Sleeping Woman
Vintagebooks, 2006
käännös japanista englanniksi: Philip Gabriel ja Jay Rubin
362 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti