Chad Harbach - The Art of Fielding

Mitä saa kun yhdistää Moby-Dickin ja baseballin? No, näköjään Chad Harbach on saanut tällä yhdistelmällä aikaiseksi The Art of Fielding-nimisen romaanin.

Päätettyäni kuukausi sitten omistaa suuren osan elämästäni Herman Melvillen tutkiskeluun, aloin tietenkin etsiä internetistä samanhenkisiä ihmisiä, ja onneksi heitä löytyikin muutama. (Suomalaiset Melville-fanit, astukaa esiin!) Kaikki heistä tuntuivat olevan sitä mieltä, että jokaisen itseään kunnioittavan Melville-diggarin täytyy tutustua erääseen huomattavasti nykyaikaisempaan teokseen, nimittäin tähän edellämainittuun The Art of Fieldingiin. Koska minä otan diggailuni hyvin vakavasti, ryntäsin tietenkin välittömästi lainaamaan kirjan kirjastosta.

Tästä on nyt vissiin yli kolme viikkoa, mutta koen silti velvollisuudekseni kirjoittaa The Art of Fieldingistä, sillä mitä enemmän sitä kirjaa mietin, sitä enemmän haluan omistaa sille rakkauslauluja.

The Art of Fielding on, lyhyesti sanottuna, teos baseballin maailmasta. Kirjan keskiössä seikkailee Henry, nuori baseball-lahjakkuus, joka lukiosta päästyään joutuu luopumaan unelmastaan ammattipelaajana kiitos työläistaustan ja rahanpuutteen. Onni kuitenkin kääntyy, kun Westish Collegen baseball-joukkue Harpoonsin huippupelaaja Mike iskee silmänsä Henryyn kesken harjoitusten ja värvää tämän koulunsa baseball-joukkueseen. Lukukauden alettua tarinaan astuu Henryn flambojantti huonetoveri Owen, ja kun pakkaa saapuvat sekoittamaan vielä Collegen presidentti ja Melville-asiantuntija Guert ja tämän vasta eronnut ja kotiin palannut tytär Pella, ovat katastrofin ainekset kasassa. Henry saa nopeasti huomata, ettei tähtipelaajan elämä ole silkkaa ruusuilla tanssimista.

Minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta, sillä joka kerta, kun ajattelen sitä, minut valtaa hyvin lämmin, unenomainen tunne. Lukukokemus oli silkkaa riemua; välillä itkin, välillä nauroin katketakseni, ja kaiken kaikkiaan kirjan yli 600 sivua olivat ohi aivan liian nopeasti. En tiedä urheilusta yhtikäs mitään, joten voisi luulla, että baseball-kirja olisi ollut minulle silkkaa kidutusta, mutta päin vastoin. Vaikka The Art of Fielding on ns. baseball-kirja, käsittelee se baseballin ohella huomattavasti universaalimpia aiheita. Tietenkin college-ympäristö tekee kirjasta osittain hyvin tyypillisen tarinan aikuistumisesta ja etenkin itsensä löytämisestä, mutta laajan hahmokaartin ja vaihtuvan näkökulman ansiosta itsensä löytäminen näyttäytyy syvänä prosessina, joka ei pysähdy aikuisuuteen.

Kirjan ydin löytyy ehdottomasti monipuolisesta, värikkäästä ja sydämellisestä henkilöhahmojen kirjosta. Harbach on onnistunut rakentamaan kokonaisia, aitoja ihmisiä, joiden olemassaoloon haluaa uskoa, ja joita alkaa rakastaa kaikista vääristä valinnoista ja ärsyttävistä luonteenpiirteistä huolimatta. Kirjan edetessä ja ongelmien kasautuessa huomasin usein miettiväni, että vaikken olekaan hahmojen kaikkien tekemisten kannalla, toivon heille silti ainoastaan parasta ja haluan heidän olevan onnellisia. Tällainen ajattelu saattaa johtua joko liiallisesta eläytymiskyvystäni tai sitten vain siitä, että Harbachin henkilöhahmot ovat hyvin todentuntuisia. The Art of Fielding jäi mieleeni myös kirjana, jossa oli suorastaan loistava representaatio niin kansallisuudesta, ”rodusta”, pystyvyydestä, yhteiskuntaluokasta ja seksuaalisuudestakin; henkilöhahmoja ei tosiaankaan voi sulkea yhteen kategoriaan tai muottiin. Nostan hattua myös kirjan tavalle kuvata masennusta monipuolisesti ja uskottavasti.

The Art of Fielding osoittautui teokseksi, jonka lukemisesta yksinkertaisesti nautti. Kirja eteni vauhdikkaasti, ja useamman kerran minun piti pysäyttää itseni selaamasta parikymmentä sivua eteenpäin ja ottamasta selvää, mihin hiuksianostattavan jännittävä tilanne päättyisi. Vähintään yhtä usein myös jumituin lukemaan yksittäisiä kohtia uudestaan ja uudestaan, sillä niiden hienous suorastaan lamautti minut. Päästyäni viimeiselle sivulle halusin lukea kirjan välittömästi uudestaan, sillä siinä on niin paljon eri sävyjä ja kerroksia, että olen taatusti missannut vaikka mitä ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan luettuani olen kahlannut läpi muutamia Harbachin haastatteluja, ja en voi muuta kuin ihailla herran ajatustyötä, harkintaa ja ehdotonta omistautuneisuutta tarinalleen ja henkilöhahmoilleen. No, luultavasti useimmat kirjailijat ovat ehdottoman omistautuneita tarinalleen ja henkilöhahmoilleen, mutta Harbachin haastatteluja lukiessa koin mitä suurimpia ahaa-elämyksiä. Että vau, tämä kaveri on miettinyt tämän niin huolellisesti ja tajuaa tämän jutun niin hyvin, niiiiiin upeaa.

Ja poimiessani The Art of Fieldingin kirjaston hyllystä minä hiisi vieköön nauroin itselleni ja harrastuksilleni sillä ”oikeasti nyt – kirja baseballista, mitä mä teen elämälläni, tämän täytyy olla ehkä älyttömin juttu koskaan.” No, eipä ollut. Helpoksi luulemani urheilukirja olikin aivan mielettömän liikuttava, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä teos.

Nyt ongelmani on, että vaikka olen saanut markkinoitua Moby-Dickiä kavereilleni oikein menestyksekkäästi, en oikein tiedä, miten markkinoisin The Art of Fieldingiä. ”Nyt kun ootte kaikki lukeneet Moby-Dickin ja tietenkin tykänneet siitä tosi paljon niin seuraavaksi käytte lainaamassa kirjastosta tällaisen baseball-kirjan joka ei siis tosiaankaan oo pelkkä baseball-kirja – eikun hetkinen, ettepä käykään, sillä se on yhä mulla lainassa enkä muuten palauta sitä ennen kuin olen hankkinut itselleni oman painoksen. Sori.” Hmm mmmm.

(En muuten vieläkään tiedä mitään baseballista, sillä Harbach ei missään välissä pysähtynyt selittämään esimerkiksi pelin sääntöjä. Nyt omaan vain aivan käsittämättömän englanninkielisen baseball-sanaston, mutten osaa hyödyntää sitä millään lailla. Olen aika varma, että jos Melville olisi kirjoittanut The Art of Fieldingin olisin perillä pelin säännöistä viimeistä yksityiskohtaa myöten, sillä Melville olisi taatusti käyttänyt joka toisen luvun sääntöjen kertaamiseen. The Art of Fieldingissä keskitytään itse tarinaan.)

Chad Harbach - The Art of Fielding
Back Bay Books, 2011
609 sivua