keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Antakaa nuortenkirjoillekin mahdollisuus!

Tiedättekös, jossain vaiheessa minusta oli ihan äärettömän noloa lukea nuortenkirjoja, lastenkirjoista nyt puhumattakaan. 14-vuoden kypsässä iässä tunsin oloni tietenkin jo viittä vaille aikuiseksi, eikä silloin sopinut koskeakaan mokomiin lapsellisuuksiin. Muistelen edelleen katkerasti, kuinka jätin yhden lapsuuteni lempikirjoista kirjaston poistomyyntihyllylle ostajaa odottelemaan, kun en kehdannut kiikuttaa sitä kassalle. Älytöntä.

Onneksi olen tullut täysikäisenä siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt häpeämiselle. Ja varsinkin silloin, kun kyse on jostain niinkin hienosta kuin nuortenkirjat. Viime viikolla minulla ei ollut lainkaan luentoja, joten karkasin pääkaupunkiseudulle paitsi viettämään aikaa tyttöystävän kanssa, myös lukemaan pelkkiä nuortenkirjoja. Tällä viikolla tein pyhäinvaelluksen kirjaston lastenosastolle ja keräilin hyllystä menneisyyden suosikkeja. Ja myöskin erään uuden kirjan, joka osoittautui uudeksi suosikiksi. 

Oikeastaan senkin löytymiseen liittyy taustatarina. Viikonloppuna näin blogiverkosto Tumblrissa ihastuttavan gif-setin, jossa parikymppinen amerikkalaisnäyttelijä Ezra Miller kertoo syistään olla queer. Lausunto liikkutti minua sydänjuuria myöten, joten päätin sillä sekunnilla katsoa kaikki Ezran tähdittämät elokuvat. Tietenkin se tarkoitti, että minun tulisi myös lukea niiden alkuperäisteokset.

Aloitin siis urakkani Stephen Chboskyn romaanista nimeltä Elämäni seinäruusuna (alk. The Perks of Being a Wallflower), enkä ole pitkään aikaan aloittanut yhtäkään urakkaa näin miellyttävällä tavalla. Perks, kuten lukuisat fanit teosta kutsuvat, on nimittäin suhteellisen täydellinen.

Se kertoo 15-vuotiaasta lukiota aloittelevasta Charliesta, joka on päällisin puolin aika tavallinen kaveri; hän asuu tavallisen perheen kanssa tavallisessa amerikkalaislähiössä suhteellisen tavallisia juttuja tehden. Lukija saa kuitenkin pian huomata, että Charliessa on jotain erityistä: hän on epätavallisen älykäs, tunteellinen ja tarkkaavainen. Pian kaksi ylemmän luokan opiskelijaa ottavat Charlien siipiensä suojaan, ja Charlie alkaa hiljalleen tutustua aikuistumisen kuriositeetteihin.

Romaanin ensimmäisissä luvuissa mainittiin sekä lempparikirjani To Kill A Mockingbird että lempparibiisini Asleep (The Smithsiltä), joten tiesin suhteellisen varhaisessa vaiheessa, ettei kirja voi olla läpeensä susi. Tunne kasvoi kasvamistaan, ja loppua kohden olin jo pakahtumaisillani rakkaudesta. Tarina on rakennettu taitavasti Charlien anonyymille ystävälleen kirjoittamien kirjeiden varaan, joissa hän kertoo äärimmäisen koskettavasti elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan. Chbosky kertoo uskottavasti 15-vuotiaan tunne-elämän kuohahduksista, ja etenkin Charlien hienovarainen kasvu on kuvattu äärimmäisen taitavasti. Kirjemuodon vuoksi lukija pääse ikäänkuin itsekin osaksi tarinaa: ainakin minä aloin pikkuhiljaa miettiä, olisivatko kirjeet tarkoitettu juuri minulle

Kohtasin suunnilleen joka toisella sivulla niin ällistyttävän kauniin ajatuksen, että mieleni teki kaivaa jatkuvasti esille muistiinpanovälineet ja kirjoittaa sitaatti ylös. Aluksi jopa ajattelin, että kokoaisin niistä pienen näytteen tähän blogimerkintään, mutta huomasin pian, etten millään pystyisi valitsemaan vain muutamaa hyvää. Ehdotankin, että luette kirjan itse kyseiset kohdat löytääkseenne. Älkää antako nuortenkirjaleiman hämätä: kyseessä on nimittäin erinomainen lukunautinto, josta riittää mietittävää pitkäksi aikaa.

(Nyt luen täyttä häkää Ezra Miller-haasteeni toista osaa, We Need To Talk About Keviniä. Järisyttävää luettavaa, siitä lisää myöhemmin.)

Stephen Chbosky - Elämäni  seinäruusuna
(The Perks of Being a Wallflower, 1999)
Basam Books, 2010
suom. Jussi Korhonen
236 sivua

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kun kuningatar kirjan löysi...

Heipsan, kamut, enpä olekaan aikoihin kirjoitellut. Vaikka pari postausta sitten taisin vannoa, että kirjoittaisin tästä lähtien jokaisesta lukemastani kirjasta. Juttu nyt vain oli niin, että koulutyöt alkoivat kasaantua, joten vapaa-aika meni lukiessa yksityiskohtaisia opuksia fonetiikasta, ja lukusessioiden jälkeen olin niin väsynyt, että jaksoin hädin tuskin selata muutamia sarjakuvia ja paria kirjaa Lähi-idän suhteista. Kirjoittaminen tuntui äärimmäisen työläältä.

Mutta olen täällä nyt. Ensimmäisen tentin ollessa ohitse päätin palkita itseni hyvästä suorituksesta, joten nappasin kirjastosta mukaani erään lempparikirjani ennen tanssitunnille lähtöä. Tunnin alkua odotellessa kikattelin jo innoissani sen helpolle herkullisuudelle. Oi Alan Bennett, missä olisinkaan ilman sinua? Luultavasti hermoparantolassa.

Nero itse, tosin parikymmentä vuotta nuorempana. Voi vitsi että arvostan noita laseja.

Epätavallinen lukija on toistaiseksi ainut lempikirjailijaltani suomennetuista teoksista, mikä on sääli, varsinkin, kun jopa kirjablogirintama antaa ymmärtää, että kyseessä on mestariteos. Toivon tilanteen muuttuvan tulevaisuudessa, sillä jokaisella tulisi olla tilaisuus tutustua tähän ihastuttavan mutkattomaan brittiläiseen hauskuttajaan.

Kirja kertoo Englannin kuningattaresta, joka eksyy yllättäen Kensingtonin palatsin lieppeille pysäköityyn kirjastoautoon. Kohteliaisuussääntöjen asiantuntijana kuningatar päätyy lainaamaan kirjan osaamatta aavistaa elämäänsä aiheutuvia mullistuksia. Pian kuningatar nimittäin huomaa nauttivansa lukemisesta suunnattomasti, ja yksi kirja johtaa toiseen. Vähitellen kuningatteren lähipiirikin alkaa huomata tämän uuden harrastuksen, ja useat ovat kaikkea muuta kuin mielissään. Voiko niinkin harmiton harrastus kuin lukeminen olla vaaraksi Englannin monarkialle?

Jos minun pitäisi laatia lista lukutoukille osoitetuista kirjoista, olisi Epätavallinen lukija sijalla yksi. Nopealukuiseen ja hulvattoman hauskaan kirjaseen on upotettu paitsi kutkuttava juoni ja railakas kaarti viehättäviä henkilöhahmoja, myös aitoja ja harkittuja ajatuksia lukemisesta, jotka itse allekirjoitan lähes sataprosenttisesti. Harvoin törmää näin riemastuttavaan oodiin kirjoille ja lukemiselle, ja minun on myös hieman vaivalloista ymmärtää, miten Bennett onnistuu mahduttamaan hädin tuskin satasivuiseen kirjaan hämmästyttävän määrän niin huumoria, älykkyyttä, herkkyyttä kuin uskottavaa filosofista pohdintaakin. Lyhyyteensä nähdän teos onkin käsittämättömän monipuolinen.

Lyhyesti sanottuna Epätavallinen lukija on nokkela, yllättävä ja sydämellinen pieni teos, johon kiteytyy mielestäni mainiosti lukemisen ydin. Kaltaiseni kurja kirjojen kautta eläjä liikuttui sydänjuuriaan myöten, vaikka kyllähän se jo tiedettiin, että Alan Bennettillä on ilmiömäinen kyky pukea omat ajatukseni sanoiksi. Epätavallinen lukija kestää taatusti useita lukemiskertoja, ja nyt saatuani kirjan toisen kerran päätökseen olen vakaasti sitä mieltä, että pakko se on omaankin kirjahyllyyn hankkia.

Alan Bennett - Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007)
Basam Books, 2008
suom. Heikki Salojärvi
115 sivua

Kuva täältä.