Ohhoh, viimeisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt tovi. (Ja kuinkahan usein olen aloittanut postauksen näin, hohhoijaa.)
Asiaan. Yliopistokamuni innostui syksyllä suunnattomasti videoblogia pitävistä Greenin veljeksistä. (Jos elätte epätietoisuudessa mutta olette kiinnostuneita, löydätte heidän videokanavansa etsimällä youtubesta hakusanalla vlogbrothers.) John ja Hank vaikuttavat tosiaan oikein fiksuilta ja mukavilta kavereita, ja internetin ihmeellisessä maailmassa leviää huhuja myös siitä, että John Green olisi kerrassaan erinomainen tarinankertoja. Pakkohan minun oli selvittää, pitävätkö huhut paikkansa, varsinkin, kun tämä asialle vihkiytynyt yliopistokamuni lähes tyrkytti minulle lainaksi yhtä Greenin kirjoista, Paper Towns nimeltään.
Ja voi himputti että se oli hyvä! Niin hyvä, että vaikka luin sen jo monta viikkoa sitten, päätin nyt raahautua näppäimistön ääreen laatimaan siitä ylistävän raportin, ihan vain sen takia, että parhaimmassa tapauksessa saattaisin innostaa jotakuta muutakin tarttumaan siihen.
Kirjan minä-kertoja Quentin, lempinimeltään Q, on huomaamaton mutta älykäs lukion viimeistä kevättä käyvä koululainen, jonka naapurissa asuu jännittävä tyttö, Margo Roth Spiegelman. Vaikka Q on tuntenut Margon vuosikausia ja leikkinyt tämän kanssa lapsena, on hän myöhemmin vain tyytynyt tarkkailemaan Margon seikkaluja sivusta: tyttö on suorastaan elävän legenda Q:n kotikaupungin asukkaiden keskuudessa. Eräänä iltana Margo kuitenkin koputtaa Quentinin ikkunaan ja kutsuu tämän öiselle kostoretkelle. Kun Q seuraavana päivänä huomaa Margon kadonneen, käynnistyy ikimuistoinen seikkailu, jonka tarkoituksena on selvittää minne Margo on hävinnyt, ja ennen kaikkea kuka hän oikeastaan on.
Kirjan juoni saattaa kuulostaa ihan perinteiseltä nuortenkirjahömpötykseltä, mutta uskokaa pois, sitä se ei ole. Nyt jopa pohdin, onko näin erinomaisia nuortenkirjoja ollut aina olemassa, vai ovatko ne jokin uusi ilmiö. Lapsuusvuosinani (rakastan puhua nuoruusajastani niin, että vaikutan yhdeksänkymmentävuotiaalta yhdeksäntoistavuotiaan sijaan) luin toki aivan erinomaisen viihdyttäviä kirjoja, mutta hyvin harvoin ne ylsivät Paper Townsin kaltaiseen loistavuuteen saakka.
Kirja suorastaan tihkuu John Greenin monipuolista tietämystä ja huumorintajua. Green ottaa lukijansa vakavasti eikä tyydy yksinkertaisiin juonikuvioihin ja ratkaisuihin: hän luottaa lukijan omaan älyyn ja tarjoaa heille sopivan haastavaa mutta silti äärettömän hauskaa viihdettä, joka koettelee säännöllisin väliajoin kasvolihasten sietokykyä (kävin itse läpi taatusi koko tunne- ja ilmeskaalani). Teos on suorastaan nerokkaan oivaltava: jokainen hahmo on hiottu tarkan uskottavaksi mutta silti arvaamattomaksi, yksityiskohtainen kerronta jaksaa yllättää ja innostaa sivusta toiseen. Loppu jätetään rahtusen avoimeksi siten, etten ole vieläkään ihan varma, mitä loppujen lopuksi tapahtui. Sinne tänne on siroteltu älykkäitä huomioita paitsi nuoruudesta, myös elämästä yleensä, joten niiden pitäisi kiinnostaa myös vanhempia lukijoita. Lukija ei voi siis muuta kuin kääntää esille sivun toisensa jälkeen kunnes törmää takakanteen.
Paper Townsin luettuasi haluat luultavasti lähteä parhaiden kavereiden kanssa ikimuistoiselle roadtripille, ja sitä suunnitellessa kannattaa etsiä luettavakseen muutkin John Greenin kirjat. Niin minä ainakin aion tehdä. (Siis etsiä ne kirjat, saatan olla liian laiska road tripille, vaikka kyllä sekin houkuttaa.)
John Green - Paper Towns
Dutton Juvenile, 2008
352 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti