Luin kirjan uudestaan ihan hetken mielijohteesta. Muistin tapahtumat hyvin tarkkaan, joten mistään "mieleen palauttamisesta" ei ollut kyse. Halusin vain kokeiden keskellä lukea jotain helppoa. Tyttö ja helmikorvakoru sopi siihen tarkoitukseen oikein mainiosti.
Kirja kertoo Grietistä, tavallisesta työläisperheen tytöstä, joka 16-vuotiaana lähetetään vieraalle perheelle töihin, piiaksi. Arvostetun hollantilaismaalari Vermeerin, tämän omalaatuisen vaimon Catharinan, heidän vilkkaan lapsikatraansa sekä Catharinan tarkkasilmäisen äidin Maria Thinsin elämään ei ole helppoa mukautua. Grietillä on kuitenkin pääsy palveluspaikan pyhättöön; taiteilijan ateljeehen, jossa Griet käy joka päivä siivoamassa. Ateljeessa Griet saa oppia paitsi taiteesta ja taiteilijasta, myös itsestään. Mutta piian ei tulisi koskaan unohtaa paikkaansa.
Okei, aluksi: kirja on yksin syyllinen siihen, että minulla on välillä huomattavia vaikeuksia muistaa Vermeerin taideteoksen oikeaa nimeä. Aivoni yhdistävät sen aina Tyttöön ja helmikorvakoruun, kunnes sitten jossain vaiheessa muistan, että työn oikea nimi on Turbaanipäinen tyttö. Nyt kun olen saanut tämän sydämeltäni, voin kirjoittaa jotain itse kirjasta.
"Kaunis tarina, täynnä samaa eleganssia kuin maalaus, josta se on saanut innoituksensa", kirjoitti The Wall Street Journal kirjan ilmestymisen aikoihin. Pitää paikkansa. Tarina on kaunis ja elegantti, kivasti kirjoitettu ja oikein viehättävä. Mutta siihen se sitten jääkin. Kirja on oikein mukava teos historiallisten romaanien joukossa, ja se toivottavasti valaisee hieman renesanssinaikaista elämää. Mutta lopputulos on silti jotenkin tyhjä. Vaikka tarina on kirjoitettu minä-muodossa, vieläpä Grietin näkökulmasta, jää kuva kertojasta ja muista tärkeistä henkilöhahmoista hieman pinnalliseksi. Griet on piika, ja paikoitellen vaikuttaa siltä, että tyynen pinnan alla roihuaa polttava liekki, mutta Grietin persoona jää silti valitettavan yksipuoliseksi. Samoin on käynyt muiden hahmojen kanssa; tuntuu, että heistä olisi saanut kehitettyä vaikka mitä, mutta kirjassa heidän persoonansa on kutistettu minimiin. Minkäänlaista hahmonkehitystä ei tunnu tapahtuvan, ja tämä karsii kirjan viehätystä raskaalla kädellä.
Olisin kaivannut kirjalta myös enemmän kuvailua elämästä 1600-luvulla. Jotenkin renessanssin(kin) kuvaus jäi kirjassa hieman pintapuoliseksi, ja tämä oli mielestäni varsin valitettavaa, varsinkin, kun kirjaa on erityisesti markkinoitu historiallisena romaanina. En ole tietenkään mikään renesanssi-ekspertti, mutta minusta kirja vaikutti aivan liian modernilta.
Lisäksi minua harmittaa hieman (kuten aina tällaisissa tilanteissa), etten lukenut kirjaa alkuperäiskielellä. Suomennos tuntui jotenkin kumman tökkivältä, ja, no, yksitoikkoiselta. Tämä vika voi tietenkin kuulua myös alkuperäisteokseen, mutta näissä tapauksissa olen taipuvainen kallistumaan aina kirjailijan puolelle. Minun makuuni kirja oli kenties liiankin helppolukuinen, kieli oli jotenkin liian yksinkertaista.
Kaiken kaikkiaan kirja on ihan mukava ja viihdyttävä, jos tuon tyyppisestä nyt sattuu tykkäämään. Mutta siihen se sitten jääkin; kirja ei herätä erityisesti ajatuksia, ja fiktiona se ei myöskään kerro mitään kovin paikkaansapitävää arvostetun hollantilaistaiteilijan tai hänen perheensä elämästä. Itseäni hieman inhottaa oikeiden henkilöiden elämän väärenteleminen (olipa rumasti sanottu, mutta käsitykseni aiheesta on mustamaalannut mm. muutaman vuoden takainen kirjallinen hirvitys, Vihaan sinua, John Lennon...), mutta jos joku tykkää pohtia tarinoita maalausten takana ja haluaa "tietää lisää" mysteeriksi jääneestä mallista, niin hyvä on. Silloin Tyttö ja helmikorvakoru saattaa olla oikein miellyttävä kirja. Minulle se jää kuitenkin vain "ihan kivaksi", sellaiseksi, mitä voi lukea joskus silloin tällöin jos kaipaa jotain kevyttä. Tai sitten ei, sillä tiedän monia muita, paljon parempia "kevyitä kirjoja".
Tracy Chevalier - Tyttö ja helmikorvakoru
(Girl with a Pearl Earring, 1999)
suom. Arja Gothoni
Otava, 2001
319 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti