Magneettiset kentät

Okei, tiedän, tämän olin tarkoitus olla pääosin kirjablogi, mutta koska tämän lukijamäärä taitaa lähennellä nollaa, minulla taitaa olla oikeus tehdä tällä ihan mitä tahansa. Ja tämähän on kuitenkin minun blogini, herttinen sentään. Ja nyt minä haluan puhua hieman The Magnetic Fieldsistä.

Olen tällä hetkellä viettämässä aikaa brittein Lutonissa, ja suloinen kaupunki onkin. Varsin suloista oli myös löytää tänään aamulla miellyttävän valikoiman omaava levykauppa. Okei, minua ei koskaan pitäisi päästää levykauppaan. Varsinkaan aamulla, silloin kun siellä on aikaa kierrellä vain alle vartti. Itkua tuhertaen täytyi kiiruhtaa kouluun ilman levyn levyä, mutta vannoin palaavani apajille iltapäivällä. Ja niinhän minä teinkin.

Tosin, jouduin tuhertamaan itkua vielä iltapäivälläkin, sillä lukuisista ihanista levyistä huolimatta päädyin ostamaan vain yhden. Mutta mikä levy se onkaan! The Magnetic Fieldsin tripla-albumi 69 Love Songs, jolla on nimensä mukaisesti 69 kappaletta. Upeus maksoi vaivaiset kymmenen puntaa ja on taatusti joka pennin arvoinen.

Ihastuin tähän Stephin Merrittin perustamaan indie-bändiin alunperin kuultuani kappaleen The Sun Goes Down And The World Goes Dancing. Ja täytyy myöntää, että se oli ainut bändiltä kuulemani kappale ennen tätä nimenomaista päivää. Olen kuitenkin melko harvoin törmännyt artisteihin tai bändeihin, joilla olisi yksi uskomattoman upea kappale, mutta joiden koko muu tuotanto olisi täyttä kuraa. Kohtaloa uhmaten olen ostanut yhden kappaleen perusteella albumit myös Rufus Wainwrightilta, Loney, Dearilta, Andrew Birdiltä ja Belle and Sebastianilta, ja kaikki kuuluvat edelleen suosikkieni kirjavaan joukkoon. Olin siis kutakuinkin varma, ettei 69 Love Songs tuottaisi minulle pettymystä: pakkohan liki seitsemänkymmenen biisin joukosta on löytyä joitakin hyviä kappaleita!

Ja niin löytyikin. The Magnetic Fields soittaa pehmeähkön usvaista vaihtoehtomusiikkia, joka sopii kappaleiden vaihtelevuuden vuoksi kuunneltavaksi paitsi sellaisenaan, myös taustamusiikiksi sekä hölkkälenkille että bussinokosille. Kansilehtisestä löytyy 69 kappaleen lyriikkojen lisäksi pitkät listat kappaleissa soitetuista instrumenteista, tässä tapauksessa siis kaikesta musikaalisesta sahasta lehmänkellon kautta mandoliiniin. Soittimien lisäksi laulaja vaihtelee, ja vaikka bändin perustaja ja pääsoittaja Merritt laulaakin suurimmassa osassa kappaleista, muutamalla raidalla korvia ihastuttaa mm. Claudia Gonson, kappaleisiin sopivalla unenomaisella äänellään.

Mitä tällä oikein haluan sanoa: The Magnetic Fields on hyvä yhtye, tutustukaa ihmeessä jos ette ole vielä tutustuneet. Joo.