Olen parin viikon ajan lueskellut sieltä täältä Christopher and His Kindia. Se on luultavasti suosikkini Christopherin aidosti omaelämänkerrallisesta materiaalista, ja lisäksi suunnittelen tekeväni eräälle kurssille tutkimustyön herran Berliini-aiheisista romaaneista tehtyjen lukuisten elokuva- ja musikaaliversioiden queer-poistatuksesta, joten luonnollisesti kirja kuuluu tutkimusaineistooni. (Ja oikeasti, voin sanoa noin 80 prosentin varmuudella, että tulevaisuudessa tulen kirjoittamaan vähintään kandin Isherwoodista. Teoksissa on valtavan paljon käsiteltävää.)
Christopher on tosiaan käyttänyt sivun jos toisenkin kuvatakseen elämäänsä Berliinissä toisen maailmansodan kynnyksellä. Fiktiiviset teokset Mr Norris Changes Trains ja Goodbye to Berlin sisältävät toki kertojat jotka kantavat joitakin Isherwoodin neljästä nimestä, ja mukaan on heitetty runsaasti Christpherin oikean elämän tapahtumia sekä siinä vaikuttaneita henkilöitä, mutta kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut, kuva kertoja-Isherwoodista jää aina hyvin hämäräksi. Syynä tähän on se, että jos Christopher olisi kertonut elämästään täysin rehellisesti 30-luvulla julkaistuissa romaaneissaan, olisi määränpäänä ollut vankila. Jos siis haluaa tietää, mitä Berliinissä oikeasti tapahtui, täytyy tarttua seitsemänkymmentäluvulla julkaistuun Christopher and His Kindiin.
Kuvailen kirjaa usein ystävilleni toteamalla, että se on periaatteessa kertomus siitä, kuinka Christopher pakkaa reppunsa ja lähtee Saksan pääkaupunkiin kuultuaan, että siellä on paljon kuumia jätkiä. Mikäs sen lystikkäämpää. Lystiä on myös saada lukea yli 300 sivua lempparikirjailijansa valitusta nuoruutensa urpoilusta ja oman persoonallisuuden ärsyttävyyksistä. Arvostan suuresti omaelämänkertureita, joille kirjoittamisen motiivi ei ole jonkin sortin synnintunnustus tai tekosyy-vyyhti (se on valitettavan yleistä 30-40-luvun omaelämänkerroissa; puhuimme juuri poliittisen historian luennolla siitä, kuinka jokainen muistelmateoksen laatinut suomalainen upseeri on jälkikäteen väittänyt olleensa tiettyä mieltä Suomen silloisesta politiikasta, ja kas kummaa, näkemys eroaa huomattavasti samojen tyyppien vanhoista päiväkirjamerkinnöistä). Christopher ei päästä nuoruuden minäänsä vähällä vaan tarkastelee tätä kriittisesti, ilkikurisesti ja liikuttavalla raakuudella: lukijalle kerrotaan peittelemättä niin Christopherin lahjakkuudesta ja herkkyydestä kuin itsekkyydestä ja oman edun tavoittelustakin.
 |
| Howard Costerin kuva lahjakkaasta kaverustriosta vuonna -37: Auden, Isherwood ja Spender. |
Christopherin elämän lisäksi teos antaa tietysti myös kirjailijalle tavanomaisen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvan ajan pelontäyteisestä ilmapiiristä. Yleisen historian lisäksi teos on mainio kurkkaus vinoihin parisuhteisiin ja ihmisten näkemyksiin niistä; enemmistö Christopherin ystäväpiiristä kuului, kuten odottaa saattaa, seksuaalivähemmistöön. (Ja kun kerran ystävistä on puhe... saatoin kenties pikkaisen hihkua innosta aina, kun kirjassa mainittiin W. H. Auden (sydänystävä ja, ha ha HA, tämä on minusta parasta ikinä, paikoitellen fwb), E. M. Forster (Christopherin (ja minun) kirjallisuusidoli, lähes mentori ja ajan kuluessa myös ystävä) tai Virginia Woolf (samaten (sekä) Christopherin (että minun) ihailun kohde ja kustantaja).) Christopherin lähipiirin hyvinkin suvaitsevasta suhtautumisesta huolimatta aika on ollu vaikea; kirjailija itse joutui (monien muiden vastoinkäymisten lisäksi) polttamaan nuoruuden päiväkirjansa saatuaan Berliiniromaaninsa valmiiksi. Tutuilleen hän sanoi syyksi halunneensa unohtaa ikävät faktat ja muistaa tapahtumat sellaisina, kuin hän niitä Mr Norrisissa ja Hyvästeissä kuvailee, vaikka tosiasiassa poltto johtui päiväkirjojen vääriin käsiin joutumisen pelosta. Äärettömän surullista, ja minua suuresti masentaa miettiä, kuinka monet aikalaiset ovat kokeneet saman ja pahempaa.
Tarina päättyy vuoteen 1939, jolloin Christopher astui Wystanin kanssa laivaan, joka kuljetti ystävykset Atlantin yli Yhdysvaltoihin, kohti uusia seikkailuja. Teoksen viimeinen kappale on jotain aivan maagista; ensin pyyhin silmäkulmiani ja niiskutin, kun taas viimeisen lauseen vuoksi sain aivan hillittömän tukehduttavan naurukohtauksen. Christopher Isherwood, olet ehdoton lempparini. Jos ette ole vielä antaneet tälle ihastuttavalle ja suorasukaiselle nerolle mahdollisuutta, suosittelen, että teette niin välittömästi.
Christopher Isherwood - Christopher and His Kind
Vintage, 2012 (1976)
351 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti