Ensinnäkin, Virginia Woolf on ollut vuosia valtavan ihastukseni kohde. (Jopa siinä määrin, että kun syksyllä kysyin äidiltäni, minkä kirjailijan, elävän tai kuolleen, hän haluaisi tavata kaikista mieluiten, oli oma vastaukseni Virginia Woolf. Peruin tosin puheeni puolentoista minuutin kuluttua ja muutin vastaukseni Victor Hugoksi, sillä haluaisin ihan oman mielenrauhani vuoksi selvittää, ketkä kaikki Kurjien hahmoista ovat queer. Mutta ei siitä sen enempää.) Virginian tekstit ovat niin käsittämättömän älykkäitä ja viehättäviä, että ne saavat minut välillä suorastaan haukkomaan henkeä. En tietenkään ole ainoa Virginia-fani, mikä näkyy jo siinä, kuinka paljon leidiä käytetään niin faktuaalisissa kuin fiktiivisissäkin tuotoksissa. Usein Virginiasta luodaan jopa epätodellinen kuva, ja kaiken Virginia-fiktion keskellä on helppo unohtaa, ettei kyseessä ole vain hahmo vaan ihan todellinen historiallinen henkilö. Siksi onkin välillä hyvä palata Virginia Woolfin omien kirjoitusten äärelle ja lukea, mitä hän on itse halunnut kertoa maailmalle.
 |
| Utuinen kuva Virginiasta täältä. |
Sukupuolentutkimuksen klassikot-kurssilla meidät laitettiin tutkiskelemaan Omaa huonetta, joka on luultavasti rouvan tunnetuin teos. Yleensä siitä muistetaan mainita pääsanoma: naisella on oltava oma huone ja 500 puntaa vuodessa, jos hän aikoo kirjoittaa romaaneja. Lähemmin tarkasteltuna kirjasta löytyy monia muitakin ikimuistoisia ajatuksia ja oivalluksia.
Kirja on mielenkiintoinen tyyliltään mm. sen vuoksi, että vaikka se perustuu luentopakettiin aiheista naiset ja fiktio, seikkailee sen keskiössä silti fiktiivinen henkilö. (Teos on kirjoitettu Virginian 20-luvulla Cambridgen naisten collegein tilaisuudessa pitämien luentojen pohjalta.) Hänen kauttaan Woolf kuvailee, millaisiin esteisiin nainen törmää halutessaan kirjailijaksi. Samalla hän esittelee ohimennen merkittäviä kirjailijoita, kertoo naisista historiankirjoituksessa, sekä selvittää, miksei maailma tunne esimerkiksi Shakespearen kaltaisia nerokkaita naiskirjailijoita. Teksi kulkee kevyesti ja poukkoilee aiheesta toiseen, ja on varsin helppo huomata, että kirja perustuu puhuttuihin esityksiin. Oma huone onkin hyvä esimerkki tajunnanvirtatekniikasta, josta Virginia Woolf tunnetaan. Lisäksi esipuhe informoi, että Virginian läheiset kommentoivat Omaa huonetta sanoen, että siinä voi selkeästi kuulla Virginian oman äänen.
Oma huone oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja avartava lukukokemus paitsi naisten asemasta 1900-luvun alussa, myös Virginiasta itsestään. Ymmärrän erinomaisesti, miksi tätä kirjaa pidetään yhtenä feministikirjoitusten suurista klassikoista; vaikka luennot on pidetty ja kirja kirjoitettu 20-luvun lopulla, ovat useat sen käsittelemistä aiheista yhä ajankohtaisia. Ajatuksia herättävä ja erittäin järkevä pieni teos suurista asioista!
Virginia Woolf - Oma huone
(A Room of One's Own, 1929)
Gummerus 2001
suom. Kirsti Simonsuuri
156 sivua
Minunkin pitäisi varmaan lukea tämä kirja joskus tuolle samaiselle kurssille, koska se on yksi kirjavaihtoehdoista, jos tenttii Sukupuolentutkimuksen klassikot (niin kuin todennäköisesti teen). Teos kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaTuota kurssia ajatellen suosittelen Woolfia aivan erityisen lämpimästi, sillä Oma huone on sieltä listan helppolukuisimmasta päästä. Lukuisten yliopisto-dead linejen lähestyessä Woolfin lukeminen käy melkein rentoutumisesta! :D Toinen suosikkini listalta on bell hooks.
Poista