Voi hyvät hyssykät. Minun pitäisi varmaan lopettaa tämän tekstin kirjoittaminen hyvän sään aikana, siis, heti.
Olin viime viikolla äitini luona kylässä. Kävin pitkästä aikaa vanhan kotikylän kirjastossa, ja luin nopeahkossa tahdissa kolme sieltä lainaamaani kirjaa. Torstaina olin kuitenkin ongelman äärellä; luin heti aamulla viimeisen lainaamistani kirjoista loppuun, enkä oikein tiennyt, mitä lukea seuraavaksi. Kaikki kirjat, joiden lukemista odotin innolla, olivat tietenkin minulla kotona. En myöskään halunnut lainata kirjastosta kirjaa, jota en ehtisi lukea sunnuntaihin eli Turkuunpalaamispäivään mennessä, sillä en halunnut raahata kirjaston kirjoja paikkakunnalta toiselle. Mikä pulma! Lopulta päätin ratkaista asian lataamalla lukulaitteeseeni jonkin klassikon Project Gutenbergistä. Se sivusto on todellinen hengenpelastaja.
Päädyin Herman Melvillen Moby-Dickiin.
En oikein tiedä miksi. Jotenkin ajatus tuon kirjan lukemisesta on asustellut takaraivossani jo pidemmän aikaa. Se voi johtua siitä, että Moby-Dickiä pidetään yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden hienoimmista merkkiteoksista, tai sitten siitä, että rakastamani Matilda-filmatisaatio päättyy siihen, että Matilda ja Miss Honey alkavat lukea Moby-Dickiä erittäin houkuttelevasti. Monien tekijöiden summa oli joka tapauksessa se, että latasin lukulaitteeseeni Melvillen klassikkoromaanin.
Kaikista hölmöintä on se, että aloitin kirjan lukemisen kunnolla vasta maanantaina, jo palattuani Turkuun, sillä päädyinkin lukemaan jotain ihan muuta loppuvisiittini ajan. Yhtäkkiä olinkin siis kaikkien niiden kirjojen äärellä, jotka oikeasti halusin lukea. Halusin kuitenkin lukea myös Moby-Dickin, ja maanantaina järkeilin, että voisin lukea sitä lounastaessani koululla; lukeminen lounaalla on minulle elämän pieniä suuria iloja, ja Kindlen lukeminen lounaalla on aivan erityisen hauskaa. Suunnitelmani oli siis lukea Moby-Dickiä hiljalleen, ehkä noin luvun verran päivässä, ja saada kirja luettua ehkä muutamassa kuukaudessa. (Siinä on 135 lukua.)
No, toisin kävi, sillä Moby-Dick osoittautui mielestäni parhaaksi kirjaksi ikinä ja luin yli 700-sivuisen järkäleen alle kolmessa päivässä. Se siitä hitaanpuoleisesta lukukokemuksesta.
Olin onnistunut elämään maapallolla yli 20 vuotta niin, että ainoana Moby-Dick-informaationani oli se, että kirjassa on valas. On siinä ilmeisesti muutakin. Tarinaa kertoo Ishmael, rahaton ja ilmeisen velvoitteeton nuorimies, joka päättää pestautua valaanpyydystysalukselle töihin, sillä työskenneltyään jonkin verran kauppalaivoilla hän kuvittelee tietävänsä jotain purjehduksesta. Onnekkaan sattuman kautta hän löytää itsensä polynesialaisen kannibaalin vuoteesta, solmii tiiviin suhteen tämän jännittävän ulkomaalaisen kanssa, ja eipä aikaakaan kun kaksikko on yhdessä töissä Ishmaelin valitsemalla aluksella, valmiina valaanpyyntiin. Pian kuitenkin osoittautuu, ettei kyseessä ole mikään kaikista tavallisin pursi; laivan kapteeni Ahabilla on vaarallinen pakkomielle häneltä jalan vieneeseen tarunhohtoiseen Moby-Dickiin, valkoiseen valaaseen. Loppu on kirjallisuushistoriaa.
Mistä tässä nyt edes aloittaisi. Siitäkö, että välillä Herman Melville unohtaa juonen kulun totaalisesti ja jaarittelee sivukaupalla valaiden anatomiasta? Siitäkö, että Melville heittelee joka toiselle sivulle sekä Kreikan mytologia-, Raamattu- että hindulaisuus-viittauksia? Siitäkö, että jossain vaiheessa Herman Melville unohtaa kirjan alussa esittelemänsä päähenkilöt ja vaihtelee näkökulmaa itsensä ja kaikkien muiden hahmojen välillä hyvin sattumanvaraisesti? Siitäkö, että ensimmäisen kerran kuuluisa erikoisvalas mainitaan vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, ja että ensimmäisen kerran se nähdään vasta kirjan puolivälissä? Vai siitäkö, että Herman Melvillellä itsellään tuntuu olevan vaarallinen pakkomielle raamikkaisiin ulkomaalaisiin? Vaiko sittenkin siitä, että kirjoissa on mielenkiintoista filosofista pohdintaa hyvän ja pahan olemuksesta, ja että kaikesta edellämainitusta huolimatta (tai kuten minä asian näen, sen takia) Moby-Dick on oikeasti todella hieno ja mielenkiintoinen teos?
No, voin joka tapauksessa sanoa, että jos joku olisi ennen viime viikkoa kertonut minulle, mitä tämä kirja sisältää, en olisi ottanut heitä todesta. Moby-Dickin sisältöä on vaikea uskoa ennen kuin sen lukee. Minusta on suorastaan käsittämätöntä, miten se on yhtäkkiä 1900-luvun alussa noussut yhdeksi amerikkalaisen kirjallisuuden ylistetyimmistä teoksista. Julkaisuaikanaan Moby-Dick jäi suhteellisen vähälle huomiolle, ja Melville-raukka kuoli rahattomana ja täysin unohdettuna, enkä kyllä ihmettele miksi. Olin viime maanantaihin saakka pitänyt Herman Melvilleä täysin vakavasti otettavana kirjailijanerona, mutta sitten luin Moby-Dickin ja aloin tehdä taustatutkimusta sen kirjoittajasta, ja nyt olen samaan aikaan hyvin hämmentynyt ja huvittunut. Okei, kyllä minä pidän Herman Melvilleä edelleen kirjailijanerona, mutta kuinka vakavasti otettavana sellaisena... No jaa.
Miksi tämä kirja on sitten saavuttanut klassikkoasemansa? Henkilökohtaisesti luulen, että melko harva on loppujen lopuksi lukenut sen, ja kaikki uskovat vain jotain arvostettua kaveria, joka on joskus sanonut sen olevan hyvä. Tai siis, onhan se nyt ihan hillitön kirja. Minun mielestäni se on tietenkin aivan mahtava, sillä hei, 1800-luvulle tyypillinen romanttinen seikkailukertomus, kamppailua hyvän ja pahan välillä, tonnikaupalla turhia faktoja ja viittauksia, ja aivan käsittämätön määrä homoeroottista vihjailua? Paras kirja ikinä. Ja onhan sillä nyt paljon ns. akateemistakin arvoa; itseäni kiinnostaisi tutkia vähintäänkin kirjan etnosentrisyyttä ja toiseutta, toiseuden suhdetta maskuliinisuuteen, sitä, miten Ishmaelin ja Queequegin suhde muistuttaa klassisten eeposten toveruussuhteita, ja niin edespäin. Kirjassa minua viehättää myös se, että kaikessa hienoudessaan se on hyvin kaukana täydellisyydestä; siitä löytyy aivan loputtomasti aihetta pohdintaan ja ennen kaikkea kritiikkiin! Lisäksi se saa lukijan (ainakin minut) paitsi haaveilemaan lähdöstä merelle, myös etsimään tietoa kirjan historiallisista taustoista; yhtäkkiä haluaisin ottaa selvää esimerkiksi 1800-luvun valaanpyydystysalusten kansalaisuusjakaumasta ja naisten osuudesta purjehduksessa. Ja tietysti haluan nyt lukea kaikki muutkin Melvillen kirjat. Herman Melville-innostus alkaa vaikuttaa loputtomalta suolta.
En ole varmaan koskaan ollut näin ylpeä itsestäni, sillä kolmen päivän aikana olen saanut markkinoitua Moby-Dickiä ystävilleni niin tehokkaasti, että useampi on luvannut hakea kirjan kirjastosta lähipäivinä (ja osa on jo hakenut), ja saatamme järjestää Moby-Dick-lukupiirin. En usko, että tällä tekstillä on mahdollisiin lukijoihin yhtä rohkaisevaa vaikutusta (saatan olla vakuuttavampi elävänä, ja lisäksi kaverini saattavat olla hieman erikoislaatuisia), mutta jos joku nyt jostain syystä innostuu ja haluaa lukea Moby-Dickin niin enpä voi muuta kuin onnitella valinnasta. Ja jos joku haluaa keskustella lukukokemuksestaan, niin... täällä ollaan.
Herman Melville - Moby Dick
1851
n. 700 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti