Olen tällä viikolla viihdyttänyt itseäni katsomalla web-sarja Carmillaa aamupuuroa mutustellessani. Parin minuutin jaksoihin jaettu spektaakkeli perustuu irlantilaisen Sheridan Le Fanun samannimiseen pienoisromaaniin, ja eilen totesin, että pakko tässä on varmaan lukaista teos läpi. Kiitos Project Gutenbergin sain kirjasen ladattua armaalle kindelleni noin nanosekunnissa, ja projekti pääsi alkamaan välittömästi. Noin satasivuisesta teoksesta riitti iloa tunniksi pariksi.
Carmilla kertoo tarinan hyväkäytöksisestä ja yläluokkaisesta 19-vuotiaasta Laurasta, joka asustaa isänsä ja kahden kotiopettajattarensa kanssa suurehkossa linnassa metsän keskellä. Perheen arki kuitenkin notkahtaa, kun Lauran isä saa ystävältään kirjeen, jossa kerrotaan surullinen tarina lähettäjän sisarentyttären kuolemasta omituisissa olosuhteissa. Isä ja tytär kummastelevat kirjettä, mutta kohauttavat olkiaan ja antavat asian jokseenkin olla. Laura on kuitenkin surullinen, sillä sisarentytön oli tarkoitus tulla lähiaikoina vieraisille, Lauran elämä kun sattuu olemaan kohtuullisen yksitoikkoista. Tylsyydestä päästään kuitenkin eroon, kun perhe todistaa linnan ulkopuolella vaunuonnettomuutta, jonka päätteeksi vaunussa matkustanut ja onnettomuudesta järkyttynyt nuori nainen jätetään Lauran ja tämän isän luokse toipumaan. Tämä nuori nainen, Carmilla, on äärimmäisen kaunis ja tavoiltaan viehättävä, joskin omaa mitä kummallisimpia tapoja. Pian lähiseudun nuoret naiset alkavat kupsahdella kuin kärpäset, ja ennen pitkää Laura huomaa kärsivänsä itsekin erikoislaatuisista oireista. Mikä onkaan Carmillan salaisuus?
No, spoiler alert, salaperäinen Carmilla on... rumpujen pärinää... vampyyri! Mutta tämän te ehkä jo tiesittekin, ottaen huomioon kuinka paljon tästä lesbovampyyrien uranuurtajasta on keskusteltu. Carmilla on innoittanut tiedettävästi myös Bram Stokerin Draculaa, joka on kirjoitettu yli kaksikymmentä vuotta Carmillan jälkeen. Jo Carmillasta on mahdollista tunnistaa nykypäivän vampyyripiirteet: omalaatuinen unirytmi, huomattavat ruumiinvoimat, äärimmäinen kauneus (ja kalpeus) ja tietenkin verenhimo. Pari vuotta takaperin vampyyrit olivat kuuminta hottia, mutta näemmä homma on aloitettu jo reippaasti 1800-luvun puolella.
Tyyliltään Carmilla on hyvin perinteinen viktoriaaninen kauhukertomus. Keskushahmo Laura on äärimmäisen hyveellinen ja kunnollinen nuori nainen, joka edustaa niin kauneudeltaan kuin luonteeltaankin aikansa ideaalia. Carmilla puolestaan on tyypillinen antagonisti; salaperäinen, vieras ja petollisen kaunis. Ihailin Le Fanun paikoitellen rohkeita kuvauksia vampyyrin ja tämän uhrin suhteesta. Viktoriaaninen aika on tietenkin tunnettu äärimmäisen siveyden tavoittelusta, ja miestenvälinen "sodomia" oli kielletty ankarien rangaistuksen luvalla. Samankaltaisia pykäliä ei kuitenkaan asetettu naistenväliselle sodomialle, sillä sellaistahan pidettiin aivan mahdottomana. Le Fanu näyttää olleen toista mieltä, sillä Carmillan ja Lauran ystävyydestä lukiessa on vaikea olla huomaamatta vahvaa homoeroottista jännitettä. Carmilla osoittaa kiintymystään usein hellin kosketuksin ja suudelmin, ja hän myös kertoo, ettei ole koskaan ollut rakastunut, mutta että voisi tuntea rakkautta jotakuta Lauran kaltaista kohtaan. Tässä jotain queeria? Totta hemmetissä.
Toki viktoriaaniseen etikettiin palataan pienoisromaanin loppuun mennessä, eikä teos anna kovin mieluisaa kuvaa status quon rikkojan arjesta. Olen usein tämänkaltaisia siivellisen moraalin opetustarinoita vastaan, ja harva asia nostaa niskakarvani pystyyn yhtä nopeasti kuin "homous lähtee lapsesta hakkaamalla" -mentaliteetti. Carmillasta päädyin kuitenkin tykkäämään. Le Fanun kirjoitustyyli on ajalleen uskollisen runollinen ja kiertelevä, ja vaikka henkilöhahmot olivatkin suunnilleen yhtä kiinnostavia ja monimuotoisia kuin paperipussi, heidän seikkailujaan ja interaktiotaan seurasi mielellään. Asiaa saattoi toki auttaa se, että teos ylsi pituudeltaan hädin tuskin sataan sivuun; tuskin tätä enempää olisi jaksanut. Lyhykäisyydessään se antoi kuitenkin tervetulleen tauon tenttikirjojen välille. En ikinä ymmärtänyt sitä mennyttä vampyyrivillitystä, mutta ehkä alan hiljalleen oppia. Taidan kuitenkin jatkossakin pitäytyä 1800-luvun verenimijöissä.
Sheridan Le Fanu - Carmilla
Project Gutenberg [1872] 2003
n. 100 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti