Tilasin pari viikkoa sitten elämäni ensimmäistä kertaa kirjan Adlibriksestä. Kyseessä on siis helposti käytettävä Tukholmalainen verkkokirjakauppa, joka toimittaa tilaukset maksutta postilaatikkoon - minut tavataan varmaan pian velkavankeudesta.
Sitä odotellessa ehdin kuitenkin lukea ensimmäisen tilaukseni, Alan Bennettin Untold Storiesin. Vuonna 2005 julkaistu, lähes seitsemänsataasivuinen proosakokoelma käsittää kaikki lempparinäytelmäkirjailijani suuremmat kirjoitelmat viimeisen kymmenen vuoden ajalta: se on monipuolinen kokoelma perhemuistelmia, päiväkirjamerkintöjä, muistokirjoituksia, esipuheita, esseistisiä pohdintoja kirjailijan omaan elämään liittyen ja niin edespäin.
Untold Storiesissa näytelmäkirjailija nostaa useampaan otteeseen esille luultavasti siteeratuimman lausahduksensa:
"The best moments in reading are when you come across something - a thought, a feeling, a way of looking at things - which you had thought special and particular to you. Now here it is, set down by someone else, a person you have never met, someone even who is long dead. And it is as if a hand has come out and taken yours."
Alan Bennettin tekstejä lukiessa minulle käy silloin tällöin juuri noin; pienen hetken ajan luen omia ajatuksiani kirjan sivuille painettuina. Tunne on aina yhtä jännittävä: jossain täällä maailmassa on joku toinenkin, jolla on yhtä omituisia ajatuksia kuin minulla! (Siihen, miksi nämä jotkut sattuvat yleensä olemaan keski-iän ylittäneitä brittiläisiä homomiehiä, minulla ei ole minkäänlaista selitystä. Eräs kaverini, tai, nyt kun asiaa muistelen, se taisikin olla äitini, totesi kylmän rauhallisesti: "Emma, sä olet keski-iän ylittänyt brittiläinen homomies." Noinkohan.)
Sen lisäksi, että kirja esitteli minulle säännöllisin väliajoin oman pääni sisältöä, sain myös nauraa sydämeni kyllyydestä. Kyllähän minä toki tiesin, että Alan Bennett saa minut tippumaan tuolilta ja kierimään lattialla; onhan herra luonut komediaa jo 60-luvulta lähtien. Kirjan paikoitellen pikimusta huumorintaju saattaa ylittää joidenkuiden sietokynnyksen, mutta minua se tietenkin vain viehätti. Alan Bennett voi aloittaa päiväkirjamerkinnän ilmoittamalla kaverinsa kuolemasta ja päättää sen niin hirvittävän hauskaan sanaleikkiin, etten pääse sen yli vielä seuraavaan päiväänkään mennessä ja repeilen joka kerta, kun se vain vilahtaakin ajatuksissani.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei kirjan lukeminen ollut kuitenkaan silkkaa juhlaa. Vaikka olin odottanut lukevani koko seitsemänsataasivuisen tiiliskiven yhdeltä istumalta, huomasin välillä keskeyttäväni lukemisen tuntikausiksi. Ikävä juttu, mutta minulle on mahdollista lukea ainoastaan rajallinen määrän kirjallisuus- ja kuvataide-esseitä, joiden kohteista en ole koskaan kuullutkaan. Ne alkavat tietyn pisteen jälkeen maistua puulta loistavasta kirjoitusasustaan huolimatta. Esseiden molemmilta puolilta löytyvät omaelämänkerralliset palat ovat kuitenkin niin kiehtovaa luettavaa, että kirja on mestariteos ajoittaisista ongelmakohdista huolimatta. (Ja no, jos olisin tutustunut hieman paremmin keskiaikaiseen arkkitehtuuriin, olisin voinut nauttia esseistäkin huomattavasti enemmän. Sattumoisin olin kuitenkin enemmän kiinnostunut Alan Bennettin yksityiselämästä, stalkkeri kun olen.)
Äärimmäisestä rehellisyydestään huolimatta Bennett jättää kuitenkin paljon arvailun varaan. (Osittain tämä saattaa tietenkin johtua siitä, ettei Alan Bennett ilmeisesti pidä omaa elämäänsä kovinkaan mielenkiintoisena, mikä on tietenkin täyttä soopaa. Paikoitellen kirja sai minut kuitenkin ajattelemaan, että minunkin tulisi olla rohkeasti juuri sellainen kuin olen: todellinen tylsimys.) Omaelämänkerran luettuani saatan usein harhaisesti kuvitella tuntevani kirjailijan, mutta Untold Storiesin jälkeen kuvani Alan Bennettin persoonasta on yhä hämärä ja täynnä arvoituksia. Kenties hyvä niin.
(Myös siksi, että nyt voin mainiosti siirtyä lukemaan näytelmäkirjailijan aikaisempaa muistelma- ja esseekokoelmaa, Writing Homea. Siis heti, kun vain raaskin tilata sen Adlibriksesta. Istun tällä hetkellä junassa Helsingistä Turkuun ja huomenna aloitan kauan odottamani opiskelijaelämän, mikä tarkoittaa, ettei minulla ole pian rahaa yhtään mihinkään, kiitos vuokran ja ruokakustannusten.)
Alan Bennett - Untold Stories
Faber and Faber, 2006
672 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti