Turun kirjastosta ja eräästä kokoelmasta

Olen rakastunut Turun kaupunginkirjastoon. Siellä minä nykyään asun, Linnankatu kakkosessa. Ilmaisen internetyhteyden lisäksi minua viehättää äärimmäisen erinomainen kirjavalikoima, jonka laajuudesta kertoo mm. se, että etsiessäni Alan Bennettin teoksia löysin ainakin kuusi erilaista gay erotica-novellikokoelmaa. Päädyin kuitenkin lainaamaan hieman toisenlaisen kokoelman: hyllyssä minua odotteli lempikirjailijani Christopher Isherwoodin Where Joy Resides.

Kirjan kantta koristaa Chrisin elämänkumppanin Don Bachardyn upea muotokuva kirjailijasta. Jos saisin varastaa jonkun potretinpiirtotaidot, niin...

Käsitykseni mukaan Isherwood on Suomessa hieman tuntemattomampi tekijä. Kun itse innostuin Isherwoodista viime syksynä, oli herran teosten löytäminen kohtuuhintaan aidosti vaikeaa. Alaikäisenä minulla ei ollut nettipankkitunnuksien suomaa oikotietä verkkokirjakauppoihin, kirjaston kokoelmissa majaili yksi ainoa nide, Akateeminen kirjakauppa vaati tähtitieteellisiä summia parista valikoimastaan löytyvästä teoksesta ja sen ainoan kerran, kun törmäsin Isherwoodiin divarissa, kirja maksoi yli kolmekymppiä. Herran hämmästyttävän laajasta tuotannosta kirjahyllyyni on löytänyt tiensä ainoastaan viisi romaania. Se on sääli, sillä Christopher Isherwood on niitä kirjailijoita, jotka ehdottomasti ansaitsevat tulla luetuksi.

Kävin siis innokkaasti Where Joy Residesin kimppuun. Heti alkuun minua tervehti pienoinen pettymys: olin erehtynyt luulemaan teosta yhdeksi kirjailijan lukuisista omaelämänkerroista, mutta kyseessä olikin eräänlainen Isherwoodin aiemmista julkaisuista koottu näytekokonaisuus. Mukaan oltiin ujutettu lyhyiden romaanien Prater Violet ja A Single Man lisäksi esseitä ja muista romaaneista poimittuja irrallisia lukuja. Eihän siinä sinänsä mitään, mutta Isherwoodin tuotantoon laajasti tutustuneena olin tietenkin jo käytännössä lukenut koko kirjan, muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta.

Isherwoodin kirjoitustyyli oli toki yhtä ihanaa kuin aina ennenkin, mutta teoksen tarkoitus on minulle yhä epäselvä. Miksi se on ylipäätänsä päädytty painamaan ja keiden sitä kuuluisi lukea? Kyseessä voi tietenkin olla markkinointitemppu: tarjotaan uusille lukijoille pieniä kokonaisuuksia Isherwoodin mestariteoksista, saadaan heidät koukkuun ja pakotetaan heidät hamuamaan lisää kirjailijan tuotantoa. Isherwoodin tapauksessa tämä voi toimia kohtuullisen mallikkaasti: hän jakoi romaaninsa usein pienempiin jaksoihin, joiden tajuamiseksi ei tarvitse lukea koko kirjaa. Goodbye To Berlinin ymmärtämisen kannalta on yhdentekevää, lukeeko ensin Isherwoodin päiväkirjoja vai hyppääkö suoraan kertomukseen Sally Bowlesista. Itseltäni jäi kuitenkin pari Where Joy Residesin palasta kokonaan lukematta, sillä edellisellä sivulla olevassa alustuksessa niiden kerrottiin olevan vain irrallisia lukuja, enkä halunnut pilata tulevaisuuden lukunautintoani aloittamalla kirjaa luvusta viisitoista.

Oletankin, että kirja on painettu Christopher Isherwoodin vannoutuneita faneja silmällä pitäen. Where Joy Residesista löytyy sopivassa suhteessa sekä kirjailijan ylistetyimpiä että hieman huomaamattomampia teoksia, jotka muodostavat yhdessä järkevän ja todenperäisen kuvan Isherwoodin tyylistä ja taidoista. Huolellisesti valikoitujen katkelmien avulla lukijan on helppo kiinnittää huomiota tarkimpiinkin yksityiskohtiin ja vakuuttua siitä, että Christopher Isherwood on kerronnan ja kielenkäytön virtuoosi.

Kuva täältä.

Christopher Isherwood - Where Joy Resides
Methuen, 1989
415 sivua