George R. R. Martin - A Game of Thrones

Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen useimmiten myöhässä kulttuurivillitysten kanssa.

Tämän kulttuurivillityksen kanssa se on tosin täysin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon ne kerrat, kun minulle on markkinoitu tätä sarjaa sanomalla, että "se on niiiiiiiiiiiiiin paljon parempi kuin Taru sormusten herrasta!" Tuohan on vain väärin, sillä mikään moderni fantasiasarja ei voi olla parempi kuin Sormusten herra, sillä Tolkien on modernin fantasian pyhimys ja kaikki genreen kuuluvat teokset ovat aina hieman rippauksia Tolkienin neroudesta. Kröhöm. (Myönnän, tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Mutta tässä asiassa minun mielipiteeni on oikea mielipide.)

Luen fantasiakirjallisuutta noin kerran kolmessa vuodessa ja silloinkin pyrin välttämään kolmenkymmenen tiiliskiven paksuisia viiden kirjan sarjoja, joten olen jo pitkään ajatellut, että George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire on sarja, johon en tule koskemaan sillä kuuluisalla pitkällä tikullakaan. En siis osaa sanoa mitä oikeastaan tapahtui pari viikkoa sitten, mutta yhtäkkiä minut valtasi käsittämätön halu lukea A Game of Thrones. Lainasin kirjan kirjastosta, ja vaikka kahdeksansataasivuinen järkäle sai minut tuntemaan tervettä pelkoa, kävin siihen käsiksi viime keskiviikkona.

Sain kirjan luettua loppuun maanantaina.

Jos olisin henkilö, jota nolostuttaa lukuisat tykkäämisenkohteet, en edes kirjoittaisi tästä. Mutta koska olen sitä mieltä, että asioista tykkääminen ei voi milloinkaan olla noloa, tunnustan nyt rohkeasti: joo, kyllä tykkäsin. Olen hämmästynyt, mutta tykkäsin. Mikä vielä enemmän, ymmärrän, miksi niin monet ovat kehuneet Martinia esimerkiksi Tolkienia paremmaksi. A Game of Thrones oli nopeasti etenevä, helppolukuinen ja ehdottomasti koukuttava. Laajasta henkilöhahmojen kategoriasta löytää taatusti sekä suosikkinsa että inhokkinsa, ja heidän seikkailujaan seuraa mielellään. Jännittävät juonenkäänteet seuraavat toisiaan, eikä kirja säästä lukijaa tunteenpurkauksilta tai sydänsäryltä (ainakaan jos on kaltaiseni hyperemotionaalinen eläytyjä).

Fantasia-elementti jäi ainakin ensimmäisessä kirjassa hieman taka-alalle, ja välillä melkein unohdin, ettei kyseessä ole mikään tuikitavallinen keskiajalle sijoittuva historiallinen romaani. Uskoisin, että tämä on yksi syy sarjan suureen suosioon - Martin ei keskity kertomaan taikavoimista tai lohikäärmeistä, vaan käsittelee teemoja, jotka ovat olleet osa ihmiskuntaa kautta historian - luottamusta, vallanhimoa, kamppailua hyvän ja pahan välillä ja niin edespäin. Kirja on kirjoitettu niin, että näkökulma vaihtuu jokaisessa luvussa: vaikka kertoja on ns. kaikkitietävä, hän keskittyy aina tietyn hahmon ajatuksiin ja tunteisiin luvun ajaksi kerrallaan. Ainakaan minua tämä näkökulman vaihtelu ei haitannut, ja kenties jopa piristi ja innosti lukemaan; olisi aika tuskallista, jos kaikki 800 sivua kerrottaisiin ärsyttävän henkilöhahmon näkökulmasta.

Se, mikä minua aivan erityisesti A Game of Thronesissa viehätti, oli joukko hyvin erilaisia ja monimuotoisia naishahmoja. Usein scifi- ja fantasiakirjallisuudessa toistuu nyky-yhteiskunnan valitettava patriarkaatti, mikä on mielestäni erittäin masentavaa - kirjailijalla olisi mahdollisuus luoda maailma, jonka hegemoniat jäisivät minimiin, ja silti hän päätyy noudattamaan nykyajan syrjiäviä käyntäntöjä. Miksi? ASOIAF sijoittuu sinänsä ajalle, jossa miesvalta on normi, mutta tästä huolimatta Martin rikkoo normia kirjoittamalla naishahmoja, jotka eivät mahdu miesvallan raamien sisälle. Nykyään naishahmoista on tapana tehdä "vahvoja" antamalla heille tyypillisen maskuliinisia luonteenpiirteitä, mutta Martin on ymmärtänyt, että naishahmot voivat olla vahvoja monilla eri tavoilla, sillä, kröhöm, naisetkin ovat ihmisiä. Lemppariesimerkkini tästä on ihanainen Sansa. (Voisi kirja olla mielestäni vielä feministisempi, mutta no, feminismin sanoman välittäminen ei kenties ole teoksen ensisijainen tarkoitus. Aion seurata naiskuvan kehittymistä sarjan edetessä.)

Niin että. Jos ette ole niitä ihmisiä, jotka vannovat, etteivät tule ikinä edes raottamaan fantasia-kategorian alla kulkevaa teosta, niin suosittelen tutustumaan George R. R. Martiniin. Ei tämä tietenkään mitään vuosisadan kaunokirjallisuutta ole, mutta en tiedä miksi pitäisikään olla - yleensä minulle riittää kirjan ansioksi se, etten pysty laskemaan sitä käsistäni. Se, että kirja on sataprosenttisen viihdyttävä, on mielestäni jo aika paljon.

Ps. George R. R. Martin itse tunnustautuu Tolkien-ihailijaksi. Kuinkas muutenkaan.

Pps. Ai niin, nyt muistankin mistä se käsittämätön halu johtui. Nathalie Dormerin ja Burn Gormanin yhteisvaikutus saa ihmeitä aikaan.

George R. R. Martin - A Game of Thrones
HarperCollins, 1998
801 sivua