Olen näemmä jälleen kerran jättänyt kirjablogin tuuliajolle. Loppukevään esseet söivät hieman kirjoitusintoa. Nyt olen kuitenkin saanut taas yhden opintovuoden turvallisesti päätökseen ja uskaltaudun jälleen kirjoittamaan kirjoista ei-akateemisesti. Huvittavaa on se, että päätän palata näppäimistön äärelle juuri tänään, päivänä, jona luin loppuun All Quiet on the Western Frontin. Nyt kävi niin, että kaksi peräkkäistä blogimerkintää käsittelevät sotakirjoja, ja vieläpä samaan sotaan sijoittuvia kirjoja. Mitä tässä voi sanoa. Tykkään historiasta ja homososiaalisuudesta.
All Quiet on the Western Front, tai kuten se suomennetulta nimeltään kuuluisi, Länsirintamalta ei mitään uutta, on luultavasti jokaiselle tuttu nimi. Tuttu se oli ilmestymisaikanaankin vuonna 1929, ja vain vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa julkaistiin kirjaan perustuva elokuva, joka sai Oscar-palkinnon ja sotaelokuvien klassikon maineen. Paras kaverini IMDb myös kertoo minulle, että kirjasta tehtaillaan tällä hetkellä upouutta elokuvaversiota, joten kirjan asema ei ole vähentynyt sitten kolmekymmentäluvun. Ja miksi olisikaan; suunnilleen sivulla 20 totesin, että kirja on hienoin ensimmäisestä maailmansodasta koskaan kirjoitettu teos.
Vaikka kirja on ulkoisilta piirteiltään helppolukuinen (parinsadan sivun tienoilla, sisältää enimmäkseen lyhyitä, ytimekkäitä virkkeitä), meni minulta sen lukemiseen enemmän aikaa kuin moniin sitä kolme kertaa pidempiin teoksiin. Pienestä koostaan huolimatta kirja on painavaa tavaraa. Yksinkertaiset, karut lauseet kertovat lyhykäisyydessäänkin niin paljon, että lukeminen hengästyttää. Kirja on käsittämättömän aito ja rehellinen, ja kirjan tapahtumista lukeminen aitoudessaan on melko murskaava kokemus. Elämässä törmää välillä teoksiin, jotka iskevät syvälle ja kovaa, mutta joihin tutustuessa ymmärtää, ettei niitä tule koskaan ymmärtämään. All Quiet on the Western Front on sellainen kirja.
Sen enempää en kenties kykene tästä kirjasta sanomaan. Jos tykkäätte kärsiä mutta olette sitä mieltä, että pasifismi on aika jees, suosittelen tutustumaan tähän kirjaan. Minä puolestani menen nyt suihkuun itkemään, kiitos.
Ps. Vielä vähän käännöksestä; en edes tiedä, miksi luin tämän englanniksi, kun sekin on kuitenkin käännös. Nyrkkisääntöni on: lue alkuperäiskielellä jos suinkin voit, jos et voi niin suunnilleen mikä tahansa kieli käy. Englanninnos nyt vain sattui olemaan kirjaston hyllyssä. En huomannut kieliasussa epämiellyttäviä yksityiskohtia.
Erich Maria Remarque - All Quiet on the Western Front
Vintage Classics [1926] 1996
208 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti