Kummituksia ilman lesboja

Tämänhetkinen elämäni noudattaa melko tarkkaa kaavaa: menen yliopistolle, istun muutamilla luennoilla, käyn kirjastossa, tulen kotiin, teen läksyt, luen, luen ja luen. Nyt, kun olen muuttanut pois kotoa, tuntuu, että minulla on entistä enemmän aikaa kirjoille. Mikäs siinä, olen aina tykännyt lukemisesta, tuota, aika paljon.

Myös kirjavalintani näyttävät noudattavan tiettyä kaavaa. Vaikuttaa siltä, että vuorottelen tasapuolisesti klassikoiden ja hömpän välillä. Edellinen kirja oli klassikko, joten sunnuntaina aloittelin vähän kevyempää materiaalia, Sarah Watersin The Little Strangeria.

Kuulin kirjailijasta ensimmäisen kerran juuri tämän kirjan ilmestymisen aikoihin. Nyt-lehdessä oli nimittäin isohko juttu otsikolla Lesboja ja kummituksia, jos oikein muistan. Sattuneesta syystä tunsin melkein velvollisuudekseni tutustua Watersin teoksiin, ja vaikkei hän olekaan lempi- tai edes melkein lempikirjailijani, viihdyn hänen kirjojensa parissa erinomaisesti. Ne ovat sellaista nopeaa ja mukavan jännittävää viihdettä, ja jotenkin niiden lukeminen muistuttaa minua elokuvissa käymisestä.

The Little Strangerkaan ei ollut poikkeus. Tarinan keskiössä on toisen maailmansodan jälkeinen Englantilainen maalaiskylä ja etenkin kylän lieppeillä sijaitseva georgiaaninen kartano, johon päähenkilö tohtori Faraday saapuu asiakaskäynnille eräänä kesäisenä iltapäivänä. Menneiden aikojen loisto on tipotiessään, mutta rapistuva rakennus hurmaa Faradayn silmänräpäyksessä, ja hiljalleen hänen ja kartanossa asuvan Ayresin perheen välille kehkeytyy lämmin ystävyyssuhde. Pian käynnistyy kuitenkin omituinen tapahtumasarja, joka sekoittaa niin Ayresien kuin tohtori Faradaynkin ajatukset. Onko mahdollista, että talo kätkee sisäänsä jotain jyrkkiä portaita ja pimeneviä käytäviä paljon synkempää ja salaperäisempää?

Kuten sanoin jo aiemmin, Watersin kirjat ovat mukavan jännittävää viihdettä. Ja niin helskutin koukuttavaa. Maanantai-iltana huomasin lukevani kylmissäni ja pimeässä ties kuinka monetta tuntia, sillä en yksinkertaisesti voinut laskea kirjaa käsistäni edes napsauttaakseni valot päälle, pukeakseni housut jalkaan tai pistääkseni teevettä kiehumaan. Waters on tarinankertojana aivan ensiluokkainen: jokainen lause, kappale ja sivu tuntuvat yhdeltä suurelta cliffhangerien pyörteeltä. Vannon aina lukevani "enää yhden luvun", mutta lopulta suljen kirjan vasta sitten, kun viimeinenkin sana on luettu.

Sarah Watersilla on helposti tunnistettava ja joskus hieman ennalta-arvattavakin tyyli. Teokset sijoittuvat menneisyyden (yleensä joko viktoriaaniseen tai maailmansotaiseen) Britanniaan, sisältävät usein fantasia-elementtejä ja, kuten joka ikisessä neiti Watersia käsittelevässä jutussa muistetaan mainita, lesboja. The Little Stranger eroaa Watersin aiemmasta tuotannosta niinkin radikaalisti, ettei lesboteemaa löydä hakemallakaan. Kiinnostaisi tietää, kuinka monet lukijat ovat olleet tämän vuoksi pettyneitä. Aiemmin mainitsemastani Nytin artikkelista meinaan luin, että vaikka Watersin kirjat ovat Briteissä sitä kuuluisaa valtavirtaa, kuuluvat kirjat Jenkeissä ja kenties muissakin maissa lähinnä tietyn vähemmistön lukemistoon.Vaikka kyseiseen vähemmistöön kuulunkin, ei lesboteeman puute haitannut minua lainkaan; olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaihtelu virkistää, ja pidin hieman erilaisempaa asetelmaa ehdottomasti kiinnostavana.

Kiinnostava on kirja kokonaisuudessaankin. Kerronta on yksityiskohtaista ja kekseliästä, kuvailu rikasta, henkilöhahmot aitoja. Erityisesti minua viehättivät henkilöhahmojen väliset suhteet: kerrankin lukija saa rauhassa seurata heidän tunteidensa hienovaraista kehitystä. (Harva asia ärsyttää minua niin paljon kuin romaanien turhankin yleinen tapa räjäyttää suhteet lukijan naamalle. Siis sillä tavalla, että ilman mitään vihjeitä tai ennakkovaroituksia jostain löytyykin se kuolematon rakkaustarina. Ja pah.) Kirjan yleisilmeestä vielä sen verran, että mielestäni The Little Stranger on Watersin aiempia teoksia huomattavasti karmivampi. Minä, melkoinen keltanokka kauhugenren parissa, olin välillä lähes kananlihalla! Loppuratkaisu ei päässyt yllättämään, mutta se on silti niin mainio, että makasin pitkään valveilla kooten ajatuksiani kirjan huolellisesti rakennetusta tapahtumien labyrintista. Kerrassaan loistavaa luettavaa pimeneviin syysiltoihin.

Sarah Waters - The Little Stranger
Virago, 2009
501 sivua