Pyöriskelin jokin aika sitten kirjaston filosofia-osastolla etsimässä muutamaa Kierkegaardin teosta. Niiden lisäksi löysin Antti Nylénin esseekokoelman Halun ja epäluulon esseet, ja hetken mielijohteesta päätin lainata senkin. Onneksi.
Kyseessä on tosiaan esseekokoelma, joten minun on turha kirjoittaa henkilöhahmoista, miljööstä tai juonenkulusta. Tämä ei varsinaisesti ole edes arvostelu, vaan ehkä pikemminkin lukuvinkki: siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut näin hyviä esseitä.
Aiheiden puolesta esseekokoelmasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin: on Nicoa, uskonnottomuutta, Anna Abreuta, kasvissyöntiä ja (Morrisseyn) takapuolta. Esseet liikkuvat ja rönsyilevät vapaasti, ja jokaiselle on kirjan lopussa erillinen viite-osasto, jonne on ympätty esseistä ylijääneitä sivupolkuja, tarkennuksia, lähteitä ja lisäyksiä. Jokaisessa kirjoituksessa näkyy selkeästi kirjailijan vahva mielipide ja ajatusmaailma, eikä näissä esseissä vältellä suuria tunteita. Voin hyvin kuvitella, että joitakuita vastakkaisen mielipiteen omaavia henkilöitä Nylén ärsyttää aivan samperin paljon.
Minä sen sijaan ihastuin. Sen lisäksi, että esseet ovat tarkkoja, viihdyttäviä ja silti myös oikeasti ajatuksia herättäviä sekä pysäyttäviä, ne on myös hienosti kirjoitettu. Nykyään, kun jokaisella on halu, tarve ja mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä koko maailmalle, törmää hyvin harvoin oikeasti kiinnostavaan kielenkäyttöön (ainakaan silloin kun teksin on tarkoitus ilmaista omaa näkemystä). Onneksi joskus sentään.
Antti Nylén - Halun ja epäluulon esseet
Savukeidas Kustannus, 2010
393 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti