lauantai 28. huhtikuuta 2012

Vali vali

Siis voi nyt yhden kerran.

Muutama kuukausi sitten (ok, ehkä joskus jouluna) huomasin, että Madonnalta on tulossa uusi elokuva. En ole koskaan ollut mikään Madonna-fani, ja olisin varmaan sivuuttanut koko jutun olankohautuksella, ellei elokuvan musiikkia olisi säveltänyt universumin paras elokuvasäveltäjä, Abel Korzeniowski.

Hitsi, mitä voin edes sanoa Abel Korzeniowskista. Ehkä parempi olla sanomatta mitään ja upottaa tähän postaukseen joku herran sävellyksistä - noooooiiiinnn.



Siis. Suokaa anteeksi, menetin puhekykyni kuunnellessani kolme Abelin kappaletta putkeen yrittäessäni valita, mikä sopisi parhaiten tähän merkintään. Typerryttävän upeaa musiikkia.

Olen valmis katsomaan mitä vain, jos siinä on Abelin musat, joten halusin nähdä tämän uuden leffan, W./E. nimeltään, niin pian kuin mahdollista. Eli ensi-illassa. Innostukseni nousi toiseen potenssiin, kun näin elokuvateatterissa filmin trailerin, jossa soi Abelin lisäksi Patrick Wolfia. Kaksi meikkiksen kaikkien aikojen lemppariartistia, onko tämä enää edes todellista? Elokuvan ideakaan ei kuulosta pöljemmältä: elämäänsä snadisti tympääntynyt nuori nainen Wally ihailee tyylikästä Wallis Simpsonia, joka tuli tunnetuksi lyötyään hynttyyt yhteen englannin kuninkaan Edward VIII:n kanssa. Näiden kahden romanssiin aina silloin tällöin viitataan vuosisadan rakkaustarinana, ja kun Wally alkaa tutkia pariskunnan elämän kiemuroita, alkaa hän itsekin kaivata hieman jännitystä ja romantiikkaa elämäänsä. Että semmosta.

Olen nähnyt tästä leffasta useamman kerran mainoksia niin lehdissä kuin elokuvateattereissa, ja mokomat ovat ilmoittaneet, että raina saapuisi Suomeen 27.4. Siis eilen.

Vietin paremman puolen torstaita refreshaten Finnkinon nettisivuja, sillä minulla oli perjantaina muutenkin asiaa pääkaupunkiin ja ajattelin, että näinhän käytän näppärästi sen viimeisen joululahjalipun, joka vanhenee toukokuun alussa. Mutta nähtävästi joku on päättänyt, ettei W./E. kelpaakaan Suomen elokuvatarjontaan, sillä mikään teatteriketjun sivuilla ei viitannut siihen, että ensi-ilta olisi 27.4. The Avengersia ja We Bought A Zoota mainostettiin kyllä reippaasti, mutta Madonnan uudesta ei ollut sanaakaan.

Jouduin siis turvautumaan hätäratkaisuus ja menin iltasella katsastamaan David Cronenbergin elokuvan A Dangerous Method. Katson mitä vain, jos siinä on Keira Knightley, ja tietysti myös Viggo Mortensen kiinnosti. Michael Fassbenderkin on mielestäni ihan kelpo näyttelijä, joten mikäs siinä.

Paitsi, etten tykännyt elokuvasta, tota, oikein yhtään.

Olihan se hienosti tehty; upeasti kuvattu, puvustettu, lavastettu jne. Näyttelijät olivat loistavia rooleissaan: Keira oli suorastaan uskomaton, Viggo virheettömän uskottava ja Fassbender (huomaatteko, en ole herran kanssa vielä etunimiväleissä. Heh.) erittäin hyvä. Musiikin oli säveltänyt iki-ihana Howard Shore, joten siltäkään puolelta ei ollut mitään valitettavaa.

Mutta joskus hyvä leffakin onnistuu olemaan jotenkin... kehno, ja tällä kertaa taisi johtua juonesta. Aihe oli sinänsä oikein kiinnostava, muttei herättänyt minussa oikein minkäänlaisia tunteita, paitsi ehkä helpotusta siitä, että olin tullut yksin elokuviin. Voi jösses. En oikein edes halua sanoa tästä elokuvasta enempää. Jotkut tykkäävät varmaan tosi paljon, minua ei vain jaksanut innostaa.

(Sen sijaan vartti Akateemisessa ennen sulkeutumisaikaa oli todella innostavaa - ostin alennuksesta Forsterin A Room With A View (enää yksi kirja, ja Forster-kokoelmani on täydellinen!) ja tosi hauskannäköisen (ja halvan) painoksen Evelyn Waugh'n Vile Bodiesista.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti